Tanssileiri 2007

Tanssileiri 2007, 7.-9.9.2007

Tervetuloa tanssimaan! Luvassa on jo kolmas tanssileiri laatuaan, tällä kertaa Tampereen lähellä sijaitsevassa Antaverkan leirikeskuksessa. Leiri tarjoaa tänäkin vuonna tilaisuuden harrastaa viikonlopun verran monenlaisia historiallisia sekä vähän uudempiakin tansseja. Mielenkiintoisista tanssitunneista löytyy sopivia niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin tanssijoille, ja muutakin tanssi- ja musiikkiaiheista ohjelmaa ja puuhastelua on luvassa. Lauantai-iltana nautitaan mukavan kokoinen ja näköinen illallinen ja saunomaankin pääsee. Mukaan mahtuu vain noin 50 henkilöä, joten ilmoittaudu ajoissa!

[15.8. klo 23] Leiri on nyt täynnä! Otamme edelleen vastaan ilmoittautumisia varasijoille, mutta emme voi luvata mitään.

Osallistumismaksu on sisämajoituksessa 16 euroa ja ulkomajoituksessa 12 euroa / leiriläinen. Tähän hintaan kuuluu majoitus perjantaista sunnuntaihin, tilaisuus saunomiseen kahtena iltana, ruokailut (aamupalat ja lauantain illallinen), tanssien opetus, erilaiset työpajat sekä lauantain tanssiaiset.

Tapahtuma on päihteetön, joten omien alkoholijuomien paikalle tuominen on kiellettyä.
Tupakoida saa, mutta vain ulkona, pihan tupakkapaikalla.

Tanssileirin 2007 järjestää Hämeen keskiaikaseura ry. Pääjärjestäjät ovat Päivi Itäpuro, Paavo Tawast ja Maria Rissanen. Näiden kotisivujen kuvan teki Niina Kiiveri.

Leirin järjestäjät tavoittaa sähköpostitse osoitteesta tanssileiri@humalasalo.org . Sinne voit lähettää kaikki sinua askarruttavat leiriin liittyvät kysymykset, joihin et löydä vastausta näiltä sivuilta. Vastailemme parhaan taitomme mukaan.

Tervetuloa leirille!