|
Kauan sitten, jo historian hämärään kadonneena aikana - siis ainakin
monta kuukautta sitten - vallitsi keskisessä Aarnimetsässä suuri
hajaannus. Mutta iloluontoinen väki, joka noilla seuduin asusti,
ei siitä huolta kantanut. Ruoka riitti, juoma virtasi ja ilontäyteistä
oli noiden velikultien ja neitokaisten elämä. Koitti kuitenkin aika,
jona alkoi asujaimisto kokea olonsa orvoksi. Kaipailivat kaltaisiansa,
pieniä kun olivat ympyrät.
Toki tunsivat Tammilinnassa naapurinsa, Harjuvalkean kylän, maineeltansa
maankuulun. Ja päättivät he yrittää yhteyttä. Eikä siinä vaikeuksia
kohdattukaan. Olihan Harjuvalkean väki reipasta, eikä voinut heitä
synkkämielisyydestäkään syyttää. Aina oli heillä pilke silmäkulmassa
- silloin kun silmät nyt auki sattuivat pysymään. Niin ryhtyivät
Tammilinnan ja Harjuvalkean asukkaat yhteisiin harrastuksiin. Söivät,
joivat - nujakoivatkin silloin tällöin, joskin leikkimielellä - ja
muutenkin ilakoivat yhdessä.
|
|
Mutta vähäiseltä tuntui väki ja pieniltä ympyrät siltikin. Mistä
uutta verta? Tervakannas, he keksivät silloin. Siinäpä oiva uhri.
Ja niin viekoittelivat he myös Tervakannaksen kylän yhteisiin
rientoihinsa.
Mutta riittikö sekään vielä? Eipä vainkaan, kuten arvata saattaa.
"Pitäjä, pitäjä!" huusi väki ja kääntyi asiassa kruunun puoleen.
Hallitsi tuolloin Drachenwaldin mahtavaa valtakuntaa kuningas
Matthew Blackleaf, eikä katsonut hän pahalla kyläläisten pyrkimyksiä.
Myötämielisesti soi hän siis luvan pitäjän, Humalasalon, perustamiselle.
Nyt oli pitäjä saatu, mutta vaakunakin vielä tarvittiin. Sitä väki
miettimään ja asiasta neuvoa pitämään. Niinpä ottivat he Tammilinnalta
värit, tuopin lainasivat Harjuvalkealta ja kietoivat kilpeen
humalaköynnöksen iloista luontoaan kuvaamaan.
Niin syntyi Humalasalo, alaltansa pitäjistä Aarnimetsän suurin.
Useampia kuuluu siihen siis kyliä, erikoinen siksi luonteeltansa.
|
|
|
Kukoisti pitäjä, vietti loiston päiviä. Mutta vaara vaani jo ovella.
Asusti lähistöllä väkeä, Salpakallion kylässä. Pieni oli tuo kylä
pääluvultaan, mutta asujaimisto karkeatapaista ja sivistymätöntä,
ja käytökseltään julkeaa. Kohdisti nyt kylä katseensa Humalasalon
pitäjään, halusi osansa hauskanpidosta. Luottavaisena ja pahaa
aavistamatta toivotti pitäjän väki sen tervetulleeksi. Niin alkoivat
Salpakallion metsäläiset, huomaamatta ja vaivihkaa, ujuttautua
naapureidensa juhliin, sillä viekkaita he olivat. Otettiin tuolloin
esiin myös halu liittyä pitäjään. Ja seurauksia ajattelematta
valmistelut aloitettiin.
Vielä ei siis ole Humalasalon kohtalonpäivä koittanut, mutta pian...
hyvin pian...
|
