Tarkempia tietoja tapahtumapaikasta saatetaan vielä julkaista tällä sivulla, jos ehditään.
Leirikesä ry:n sivuilta löytyy varsin käyttökelpoinen ajo-ohje tapahtumapaikalle.
Turun suunnasta tulijoiden kannattaa kääntyä Nummelan tienoilla valtatielle 25 (Hanko-Hyvinkää) ja tulla sitä kautta. Lahdesta päin saapuvien kannattaa kääntyä tuolle valtatielle 25 Mäntsälässä ja tulla sieltä. Muut pääsevät perille helpoimmin järjestämällä itsensä ensin Helsingin-Tampereen moottoritielle ja seuraamalla sitten edellämainittuja ajo-ohjeita.
Tässä maisteri Johannan selvitys tapahtumapaikan ohi kulkevista linja-autovuoroista ja niiden aikatauluista. (Lähin rautatieasema on Hyvinkää, mutta sieltä pääsee tapahtumapaikalle vain taksilla tai omalla kyydillä.)
Investituuran pitopaikkaan eli partiolaisten Kiljavan leirikeskukseen pääsee Helsingin linja-autoasemalta (Kampin terminaalista) noin tunnin välein, pysäkki on suoraan Kiljavan sisäänajotien (100-200 metriä) kohdalla eli tänne pääsee julkisilla todella helposti!
Helpoimmin bussit löytyvät Matkahuollon reittihaulla, lähtöpisteeksi esimerkiksi Helsinki (pudotusvalikosta valitaan sitten "Helsinki linja-autoasema") ja määräpaikaksi pysäkki "Kiljavan kivi" (joka on juuri tuo Kiljavan leirikeskuksen pysäkki). Pääkaupunkiseudulla nuo bussit (490 osa, 492, 495; tarkista reitit!) kulkevat Mannerheimintietä ja Hämeenlinnanväylää; esimerkiksi Oopperatalon, Töölön kisahallin, Tilkan ja Ruskeasuon pysäkeiltä pääsee kyytiin. Pysäkkilistauksen saa Matkahuollon reittihaun tuloksista näpäyttämällä linjan nimeä. Matka Helsingin linja-autoasemalta Kiljavalle kestää noin tunnin, samoin kuin paluumatka Kiljavalta takaisin Helsinkiin.
Perjantain 26.8. loppuiltapäivän ja illan aikataulut busseille Helsingin linja-autoasemalta Kiljavan kivi -pysäkille:
lähtö laituri linja/vuoro 15:50 13 495 Helsinki - Nurmijärvi 18:05 13 495 Helsinki - Nurmijärvi 19:30 13 495 Helsinki - Nurmijärvi 21:20 4 492 Helsinki - Rajamäki 01:35 4 492 Helsinki - Rajamäki(Jos aiot tulla tuolla yöbussilla, varoita autokraattia etukäteen hyvin myöhäisestä saapumisajastasi!)
Lauantain 27.8. aamupäivän bussit Helsingistä Kiljavalle:
lähtö laituri linja/vuoro
07:35 13 495 Helsinki - Nurmijärvi
09:25 11 637 Helsinki - Nurmijärvi (HUOM! Vaihto Nurmijärvellä!)
(jatkoa...) 490 Nurmijärvi - Helsinki, klo 10:30
10:50 12 490A Helsinki - Röykkä
12:00 13 495 Helsinki - Nurmijärvi
Paluuvuorot sunnuntaina 28.8. aamupäivällä, reitillä Kiljavan kivi - Helsinki (paluusuunnassa Kiljavan kiven pysäkki on "länteen" eli Röykän suuntaan johtava pysäkki Kiljavantien varressa):
lähtö linja/vuoro n. 08:47 490 Nurmijärvi - Helsinki n. 10:47 490 Nurmijärvi - Helsinki n. 11:52 490 Nurmijärvi - Helsinki
Kilometrejä tuosta reitistä tulee noin 60,3, joten matkalipun hinta tulee olemaan aikuiselle 8,70 EUR/suunta. Opiskelijat maksavat 5,80 EUR/suunta.