Sorjan leirikeskus

Sorjan leirikeskus on rakennettu v. 1903 ja on aiemmin toiminut Lotta-opistona. Leirikeskus on siis viihtyisä, mummolan mieleen tuova kaksikerroksinen kartano, josta löytyy pieniä huoneita mitä yllättävimmistä paikoista. Leirikeskus sijaitsee järven rannalla ja keskellä idyllistä maisemaa.

Päärakennuksensa lisäksi Sorjassa on pelkästään majoitukseen tarkoitettu sivurakennus Hituri ja rantasauna. Pihatilaa on reilusti ja Sorjan omistamaa metsääkin on ympärillä kolmen hehtaarin verran. Näistä kolmesta hehtaarista huolimatta Sorjan naapuri, maatalousoppilaitos, on suhteellisen lähellä, joten kannattaa katsoa, mihin suuntaan lähtee vaeltamaan.

Leirikeskuksen nettisivut: http://sorjanleirit.net/

Majoitus

Majoitus järjestetään sekä päärakennukseen että Hituriin. Hituriin mahtuu nukkumaan noin nelisenkymmentä ja päärakennukseen 28 henkeä. Sekä Hiturissa että päärakennuksessa useimmat majoitushuoneet ovat reilun kymmenen hengen huoneita, mutta myös jännittäviä yhden hengen "komeroita" löytyy muutama. Hiturissa on pari kappaletta pienempiä, noin neljän tai viiden hengen huoneita, jotka sopivat oikein hyvin lapsiperheille - mikäli ei haittaa, että nämä huoneet ovat yläkerrassa (autokraatit ottavat mielellään vastaan valituksia aiheesta). Kaikille pyritään järjestämään mieluinen majoitus.